Etelä-Korea on puhdas ja turvallinen matkustuskohde
Etelä-Koreaan matkustettaessa ei vaadita mitään rokotuksia. Jäykkäkouristusrokotteen voimassaolo on kuitenkin hyvä tarkastaa. Kesäaikana Etelä-Korean maaseudulla esiintyy japanilaista aivokuumetta, johon voi varautua rokotteella.
Korealaiseen ruokaan tai juomaan ei liity riskejä. Hanavesi on juotavaa, mutta puhdistuskäsittelyn takia siinä on selvä kemiallinen maku ja siksi sekä korealaiset että ulkomaiset matkailijat pitävät pullovettä parempana. Korealaisen urbaanilegendan mukaan hanaveden juominen aiheuttaa kaljuuntumista.
Kansainvälisten rikostilastojen mukaan Etelä-Korea on Suomea turvallisempi maa. Naisihminenkin voi aivan turvallisesti liikkua yli 10 miljoonan asukkaan pääkaupungissa Soulissa keskellä yötä. Turvallisuudesta kertovat myös illan viimeisellä metrolla matkustavat yläasteikäiset lapset, jotka palaavat huoletta kotiinsa koulun jälkeisiltä yksityistunneilta. Ongelmiin matkailijat saattavat joutua lähinnä liikkuessaan yöaikaan Itaewonin alueella, jolla liikkuu paljon ulkomaisia matkailijoita, amerikkalaisia sotilaita ja maahanmuuttajia mutta myös prostituoituja ja rikollista ainesta.
Ajankohtaisia lisätietoja aiheesta löytyy Ulkoasiainministeriön matkailutiedotteesta osoitteesta www.formin.fi
Korealaistähtien rytmittämä matkailunedistämisvideo
Etelä-Korea isännöi syyskuussa 2009 aasialaisten vastinetta euroviisuille, Aasian laulufesivaaleja (Asian Song Festival). Siihen liittyen Etelä-Korean suosituimmat yhtyeet, Super Junior ja Girls’ Generation, tekivät matkailunedistämisvideon, jossa vilahtavat Soulin keskeisimmät matkailunähtävyydet, mukaanlukien Namsan -näköalatorni, Cheonggyecheon -virta ja Gwanghwamunin tanssivat suihkulähteet. Katso hyväntuulinen video tästä.
Finnair lentää suoraan Etelä-Koreaan
Kesäkuusta 2008 alkaen on ollut mahdollista lentää Finnairin siivin suoraan Helsingistä Souliin. Lennot aloitettiin täydentämään Finnairin laajentuvaa Aasian verkostoa. Eteläkorealaisille matkustajille on Helsingin kautta tarjolla yhteydet yli 40 Euroopan kaupunkiin. Lentoaika on 8 tuntia 50 minuuttia ja palatessa Soulista Helsinkiin 9 tuntia 35 minuuttia.
Lentoaikataulu:
Finnair lentää Helsingistä Souliin torstaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin klo 17.30. Saapuminen Souliin on seuraavana päivänä klo 8.20.
Lähdöt Soulista Helsinkiin ovat maanantaisin, tiistaisin, perjantaisin ja lauantaisin klo 10.30. Saapuminen Helsinkiin on samana päivänä klo 14.05.
Etelä-Koreassa lentojen päämääränä on Soulin kansainvälinen lentoasema Incheon International Airport, joka avattiin liikenteelle vuonna 2001 ja joka on yksi Aasian suurimmista lentoliikennekeskuksista. Se on myös useana vuotena arvioitu maailman parhaaksi lentokentäksi. Lentoasemalla matkailijoiden tulee läpäistä maahantulotarkastus ja tulli (maahantulo- ja tullauskaavakkeet jaetaan ja täytetään lentokoneessa). Maahantulotarkastuksessa turistina maahan saapuville leimataan passiin turistiviisumi, jolla maassa saa oleskella kolmen kuukauden ajan.
Lentokenttä sijaitsee 70 km Etelä-Korean pääkaupungista Soulista. Yhteydet pääkaupunkiin hoituvat AREX-junalla (suora yhteys Soulin keskustaan valmistuu vuonna 2010, tällä hetkellä matkaa täytyy jatkaa maanalaisella), linja-autolla ja taksilla. Matkaan kannattaa varata aikaa vähintään 80 minuuttia. Linja-auto- tai taksimatkalla pääsee ihailemaan 12,3 kilometrin pituista vinoköysisiltaa, joka johtaa lentokenttäsaarelta mantereelle.
Soul on maailman design-pääkaupunki 2010
Vuonna 2010 Etelä-Korean pääkaupunki Soul on maailman design-pääkaupunki. Tittelistä kilpailevat kaupungit, joille muotoilu on taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurillisen kehityksen kantava voima. Soulin pormestari Oh Se-Hoonin mukaan muotoilu tulee jatkossa olemaan yksin Soulin talouden moottoreista. Siinä missä Soul aiemmin tunnettiin ’Han-joen ihmeenä’ ja informaatioteknologian edelläkävijänä, aikoo kaupunki nyt kiinnittää maailman huomion itseensä luovuuden ja innovaation keskuksena. Soulista kannattaa nyt käydä ottamassa oppia, sillä Helsinki on valittu maailman design-pääkaupungiksi vuodeksi 2012.
Vuorille ei tarvitse matkustaa: niitä on Etelä-Korean pääkaupungissakin
Etelä-Korean pinta-alasta kaksi-kolmasosaa on vuoria ja ne leimaavat maisemaa myös maan pääkaupungissa Soulissa. Vuorilla vaeltaminen on korealaisten kansallisurheilulaji, jota harrastavat kaiken ikäiset. Se on yksi perheiden yleisimpiä tapoja viettää aikaa yhdessä. Myös matkailija voi tutustua tähän lajiin ilman erityisiä varusteita ja poistumatta pääkaupungista. Soulissa on nimittäin useita vuoria, jotka saavuttaa metrolla ja joiden reitit ovat varsin helppokulkuisia. Alarinteillä kulkuväylät ovat leveitä ja tasaisia, joten siellä näkee viikonloppuisin pukumiehiä ja naisia korkokengissä. Vähänkään ylemmäs noustessa on kuitenkin hyvä varustatua tukevilla kengillä ja riittävällä määrällä juotavaa, ehkä jopa eväillä.
Eräs helpoimmin saavutettavia ja komeimpia nähtävyyksiä tarjoava vuori on Dobongsan. Se sijaitsee Soulissa Bukhansanin kansallispuistossa ja on noin 740 metriä korkea. Vuorelle pääsee Soulin keskustasta metrolla nro 1 ja asema on samanniminen (Dobongsan). Matkalla asemalta vuoren rinteelle on lukuisia ruokapaikkoja, joissa voi vahvistaa itseään joko etukäteen tai vuorelta palattaessa. Rinteillä on satunnaisia juomien ja jäätelön kaupittelijoita, mutta niiden varaan ei välttämättä kannata laskea. Vuorella on myös useita lähteitä, joiden veden laatua terveysviranomaiset tarkkailevat, ja joiden vesi on siis juomakelpoista. Matkalla huipulle voi ihailla temppeleitä, hulppeita maisemia, rehevää kasvillisuutta ja jopa eläimiä, tavallisimmin viiruselkäisiä maaoravia. Kulkuväylät ovat selkeästi merkittyjä ja lähinnä ainoa asia josta kannattaa huolehtia on ajankulku. Pimeys tulee illalla nopeasti ja sen jälkeen vuorella kulkeminen käy hyvin hankalaksi.
Etelä-Korean presidentti kunnosti Souliin vesiväylän
Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa ajankohtaisiin matkailunähtävyyksiin kuuluu Cheonggyecheon -vesiväylä. Kaupungin ydinkeskustassa virtaava vesiväylä oli vuosikymmenten saatossa rappeutunut ja peittynyt täysin katujen ja liikerakennusten alle. 2000-luvulla Cheonggyecheon päätettiin kunnostaa ja se näki uudelleen päivänvalon vuonna 2005. Cheonggyecheonin kunnostamisen isänä pidetään Etelä-Korean presidenttiä Lee Myung-Bak’ia, joka aiemmin toimi Soulin pormestarina. Cheonggyecheonia seuraileva kävelykierros vie matkailijat tutustumaan historiallisiin nähtävyyksiin, kuninkaallisiin palatseihin, antiikkimyymälöihin, muotiliikkeisiin sekä ravintoloihin. Itse Cheonggyecheon on koristeltu suihkulähtein ja vesiputouksin ja sitä elävöittävät lukuisat valo- ja taide-esitykset. Katutasoa alempana kulkevan virran varressa pääsee pakenemaan katujen vilskettä ja melua. Kesähelteellä vesiväylä tarjoaa varjoisan kulkureitin. Paikalliset asukkaat istuvat sen varrella huljuttamassa jalkojaan ja saattaapa joku innostua kastautumaankin virrassa, vaikka se on tietenkin kiellettyä. Suomalainen kiinnittänee huomiota virran siisteyteen; missään ei näy roskia eikä rikottuja pulloja.
Pohjois-Korean matkat ovat käynnistymässä uudelleen?
Matkatarjonta Etelä-Koreasta Pohjois-Korean puolelle on alkamassa uudelleen parin vuoden takkuilun jälkeen. Vuodesta 1998 lähtien eteläkorealaiset pystyivät osallistumaan matkanjärjestäjä Hyundai Asanin matkoille Geumgang-vuoristoon Pohjois-Korean itärannikolle. Aluksi matkat tehtiin laivalla, sittemmin junalla. Uusin Hyundai Asanin tarjoama matkailukohde oli Gaesongin kaupunki, joka sijaitsee ainoastaan 60 km Soulista pohjoiseen, mutta silti Pohjois-Korean puolella. Suunnitteilla oli myös uusi matkakohde, nimittäin korealaisten pyhä Baekdu-vuori (2744 m), joka sijaitsee Pohjois-Korean ja Kiinan rajalla. Vuoren laella sijaitsee kraatterijärvi, mikä tekee vuoresta ainutlaatuisen luontonähtävyyden. Tarinan mukaan myyttinen ensimmäinen Korean kuningaskunta perustettiin juuri Baekdu -vuorelle. Vuonna 2008 alueelle oli tarkoitus avata suora lentoreitti Soulista. Myös ulkomaalaiset saattoivat osallistua Hyundai Asanin järjestämille matkoille Pohjois-Korean puolelle eikä erillistä Pohjois-Korean viisumia tarvittu. Matkustaminen Etelä-Koreasta Pohjois-Korean puolelle katkesi maiden välien kiristyttyä sen jälkeen kun Etelä-Koreassa nousi valtaan konservatiivinen hallitus vuonna 2008. Vuoden 2009 loppupuolella matkojen uudelleen alkamisesta on jälleen toivoa.
Matkanjärjestäjiä
Etelä-Korean matkojen järjestäjiä löytyy esimerkiksi seuraavien linkkien kautta: